Tietokoneen päivitys ja hoito kotitalouksissa

Tietokonekin kaipaa huoltoa ja ylläpitoa. Harvoin mietitään, mitä kaikkia oikeasti liikkuvia osia tietokoneessa onkaan. Tuulettimet imevät ilmaa tietokoneen prosessorin ja muiden laitteiden jäähdyttämiseksi. Siksi esimerkiksi tietokoneen sijoittelulla on merkitystä. Tietokonetta ei saa sijoittaa liian ahtaaseen paikkaa jossa ilman saanti estyy, tai esimerkiksi patterin läheisyyteen, että jäähdytys toimii. Tietokonetta ei myöskään saa peittää.

Tietokoneen kovalevy pyörii 5400 kierrosta minuutissa (uusimmissa koneissa jopa 7200 rpm) ja se vaatii levyjen laakeroinnilta paljon. Kovalevy on erittäin herkkä kaikelle tärinälle ja kolahteluille pyöriessään eli tietokoneen ollessa päällä. Jo pienikin kolhaisu saattaa saada lukupään tekemään ison naarmun kovalevyyn ja sen osan tiedoista tulee käyttökelvottomia. Siksi sijoituspaikan on oltava myös tukeva, ja suojassa, että tietokonetta ei kolhita sen päällä ollessa ja kovalevyn pyöriessä.

Aina ei tarvita uutta tietokonetta

Usein tietokoneen käyttöikää voidaan jatkaa pienillä ja edullisilla toimilla. Jo keskusmuistin lisäys, kovalevyn organisointi, tarpeettomien tiedostojen siivoaminen, oikeat ohjelmistopäivitykset tekevät usein nykyisestä koneesta vielä käyttökelpoisen ja nopeammin toimivan. Lisäksi aika ajoin koneen puhdistus sisällä olevasti pölystä auttaa pitämään jäähdytyksen paremmin kunnossa. Pölyistä puhdistamisen suoritamme joka kerta, kun avaamme tietokoneen.

Kutsu meidän tekemään koneillenne “terveystarkastus”. Selvitämme koneen tilanteen ja arvioimme Teille edullisimman ratkaisun tilanteen parantamiseksi. Jo pienillä järkevillä investoinneilla pystytään poistamaan monia ongelmakohtia ja tietokoneen käytöstä tulee nopeampaa.

Ota yhteys Computer Team Finlandiin

Lisälaitteiden päivittäminen

Lisäksi usein pienet lisälaitteet tai osien uusinta auttavat ja helpottavat käyttöä. Hiiri saattaa “töksähdellä” tai ei liiku kunnolla, tai aiheuttaa hiirikäteen särkyä ja kolotusta. Vanhan hiiren korvaaminen oikeanlaisella hiirellä usein vähentää ongelmia.

Jos tietokoneessa ei ole muistikortin lukijaa, sellaisen voi helposti lisätä USB väylään, jotta esimerkiksi kamerakuvat voidaan siirtää helposti tietokoneelle. MP3 soittimeen voidaan siirtää ladattua musiikkia jne.

Jos USB portteja on liian vähän nykyiseen tarpeeseen, voidaan niitäkin helposti lisätä.

Jos on olemassa hyvä vanhempi tulostin jossa ei ole USB liitäntää, voidaan hankkia adapteri, jolla voidaan kytkeä se USB väylään jne.

Lisälaitteita on kauttamme saatavana erittäin kattava valikoima. Ota yhteyttä ja keskustellaan mitkä ovat Teidän tapauksessanne tarpeelliset ja parhaat vaihtoehdot.

Ota yhteys Computer Team Finlandiin

Lisälaitteiden liittäminen tietokoneeseen

Onko lisälaitteiden liittämisessä tietokoneeseen ongelmia? Tulostimen kanssa ongelmia? MP3 laitteen kytkentä tietokoneeseen? Puhelimen kalenterin synkronointi kannettavan tietokoneen kanssa? Halutaan katsoa TV:tä tietokoneen kautta? Meidän kauttamme saat apua.

Käyttöopastus

Annamme myös käyttöopastusta ja asennusapua monille erilaisille tietotekniikkalaitteille kuten puhelimet, puhelimen yhdistäminen tietokoneeseen, mobiililaajakaista, TV:t, digiboxit ja niiden asennus. Jos laitteiden kanssa on ongelmia, ehkä voimme auttaa Teitä?

Ota yhteyttä:

Computer Team Finland Oy
Heikki Hämäläinen
050 5555 310
heikki.hamalainen@computerteam.fi


OTA YHTEYTTÄ!